Taiteellinen
kokeminen ja ilmaiseminen
Lapselle merkitykselliset kokemukset
Taiteelliset peruskokemukset syntyvät
musiikillista, kuvallista,
tanssillista ja draamallista toimintaa, kädentaitoja sekä lasten
kirjallisuutta vaalivassa lapsen kasvuympäristössä. Taiteellisten
kokemusten intensiivisyys ja lumous virittävät lapsen toiminnallisuuden
ja tempaavat mukaansa. Taidetta tekevän ja kokevan
lapsen esteettisessä maailmassa on oppimisen iloa, taiteellista
draamaa, muotoja, ääniä, värejä, tuoksuja, tuntemuksia ja eri
aistialueiden kokemusten yhdistelmiä. Taiteessa lapsella on mahdollisuus
kokea mielikuvitusmaailma, jossa kaikki on mahdollista
ja leikisti totta.
Varhaiskasvatuksen toteuttaminen
Taiteeseen sisältyy myös lapsen
oppimiseen ja harjoitteluun
liittyvää säännönmukaisuutta. Lapsi nauttii taiteesta, taidoista
ja ilmaisusta sekä tehdessään yksin että osallistuessaan erilaisiin
tuotoksiin yhdessä muiden kanssa. Taiteellisen kokemisen
ja tekemisen kautta lapsi kehittyy yksilönä ja ryhmän jäsenenä.
Varhaislapsuudessa saatujen taiteellisten peruskokemusten varaan
rakentuvat lapsen myöhemmät taidemieltymykset ja valinnat
sekä hänen kulttuuriset arvostuksensa.
Kasvattajayhteisön
toiminta
Kasvattajayhteisö mahdollistaa lapsen
taiteellisen kokemisen ja
ilmaisemisen lapsen omia persoonallisia valintoja ja havaintoja
kunnioittaen. Kasvattaja antaa tilaa, aikaa ja rauhaa lapsen omalle
mielikuvitukselle ja luovuudelle. Luovat ideat ja ilo yhdessä
tekemisestä ohjaavat kokonaisvaltaisten toiminnan prosessien
toteutusta ja ajankäyttöä. Lapsella tulee olla mahdollisuus toimia
monipuolisesti taiteen eri alueilla, ja hänen tulee saada esimerkiksi
maalata, piirtää, soittaa, laulaa, rakentaa, näytellä, tanssia,
nikkaroida, askarrella, ommella, kuunnella tai keksiä satuja
ja runoja.
Kasvattaja ohjaa lasta teknisessä
osaamisessa ja myös harjoittelussa,
jossa keskitytään lapsen itsensä asettamiin arvokkaisiin
tavoitteisiin. Kasvattaja dokumentoi lasten taiteellista toimintaa
ja järjestää tilaisuuksia lasten taiteellisten tuotosten esittämiseen.
Kasvattajayhteisön tulee keskuudessaan tukea myös
kasvattajien erilaisia ammatillisia taitoja, luovuutta, spontaanisuutta
ja uskallusta improvisointiin. Kasvattaja löytää taiteesta
myös välineen ihmisyyteen kasvamisessa ja kasvattamisessa.
Varhaiskasvatusympäristö
Varhaiskasvatusympäristössä lapsella on
mahdollisuus kokea taiteellisia
elämyksiä sekä aikaa ja tilaa tutkia vapaasti taiteellisia
materiaaleja, ideoita ja käsitteitä ja harjoittaa monipuolisesti taitojaan.
Ympäristön esteettisyys sellaisenaan voi olla lapselle taide-
elämys. Varhaiskasvatusympäristössä lapsen taiteellinen ilmaisu
ja osaaminen tuodaan esille.
Taiteellisen asiantuntemuksen laatua
voidaan rikastuttaa yhteistyöllä
paikallisen kulttuuritoimen tai muiden lastenkulttuuria
edistävien asiantuntijoiden kanssa. Taiteesta iloitseva ja nauttiva
kasvattaja luo ympäristössään innostavan ilmapiirin ja antaa
samalla esikuvan taiteeseen suhtautumisen tavoista.
(Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet
2009, 23-24)
Esteettinen
orientaatio
Esteettinen orientaatio on laaja ja
monitahoinen. Se avautuu
havaitsemisen, kuuntelemisen, tuntemisen ja luomisen, mutta
myös kuvittelun ja intuition avulla. Orientaation kohteista ja
sen kohteisiin lapsille syntyy kauneuden, harmonian, melodian,
rytmin, tyylin, jännityksen ja ilon, mutta myös niiden vastakohtien
kautta omakohtaisia aistimuksia, tuntemuksia ja kokemuksia.
Lapsen arvostukset, asennoituminen ja näkemykset
alkavat hahmottua. Ihmisenä ja ihmisyyteen kasvun kannalta
samastuminen on yksi orientaation tärkeä prosessi.
(Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet
2009, 28)
Hyvinkään vasu kertoo seuraavaa…
5.4. TAITEELLINEN KOKEMINEN JA
ILMAISEMINEN
Erilaiset taiteelliset kokemukset - musiikilliset, kuvataiteelliset,
liikunnalliset, kielelliset ja draamalliset - ovat lähisukua sadulle ja
leikille - leikki on yksi lapsen tapa tehdä taidetta. Taiteessa ja leikissä
lapsella on mahdollisuus lumottuun mielikuvitusmaailmaan, jossa kaikki on
mahdollista ja leikisti totta.
Lapsessa asuu luontainen taiteenystävä ja
kokeilija. Hän on avoin; hän ei erottele taiteellisia kokemuksia muista
kokemuksistaan. Hän käyttää eri aistejaan kokonaisvaltaisesti – "hän
voi nähdä ääntä ja kuulla värejä".
Tavoitteena on, että
Taiteellisen kokemisen ja ilmaisemisen kautta lapsi
ottaa maailmaa haltuunsa ja jäsentää sitä.
Taiteellinen toiminta myös kehittää esteettistä
ja empaattista suhtautumista maailmaan ja kanssaihmisiin sekä rakentaa lapsen
identiteettiä välittämänsä kulttuuriperimän myötä.
Konkreettinen taiteen tekeminen kehittää lapsen
aisteja, herkkyyttä, mielikuvitusta, motorisia taitoja ja opettaa hänelle
kurinalaisuutta työskentelyssään ja itsensä toteuttamismahdollisuuksia.
Kasvattajan tärkein ominaisuus on myönteinen
asenne taiteelliseen kokemiseen ja ilmaisemiseen, jotta hän pystyy
mahdollistamaan nämä lasten kokemukset arjessa.
6.5. ESTEETTINEN ORIENTAATIO
Esteettisellä orientaatiolla tarkoitetaan taitoa kokea aistinautintoja ja ymmärtää
kauneuden monimuotoisuutta. Estetiikkaa on osa elämää ja sitä voi kokea
kuvataiteissa, musiikissa, esiintymistaiteissa, kirjallisuudessa, luonnossa ja
rakennetussa ympäristössä ja kulinarismissa.
Leikkivän, taidetta tekevän ja kokevan lapsen
esteettinen maailma on täynnä muotoja, värejä, ääniä, tuoksuja,
tuntemuksia - eri aistialueilla koettujen kokemusten yhdistelmiä.
Tavoitteena on
että lapsi on vahva ja onnellinen, omat arvostukset
ja näkemykset omaava ihminen
että lapsi kehittyy havainnoinnin herkkyydessä
että lapsi kehittyy tunteiden ilmaisussa
että lapsi kehittyy esteettisten ajatusten
ilmaisussa
Kaikki tämä tapahtuu parhaiten, kun lapsi saa
omasta elämysmaailmasta käsin eri taide-elämysten innoittamana leikkiä
rauhassa ja ilmaista itseään kokonaisvaltaisesti.
Kasvattajan tehtävänä on toimia lapsille oppaana
maailman kauneuden löytämiseen ja olla innostavana aikuisena, joka itsekin
nauttii ja saa iloa eri taiteen lajeista. Kasvattaja luo lasten kanssa
esteettisen oppimisympäristön ja hän on herkkä tunnistamaan lapsen valmiudet
ja valmis kannustamaan lapsia heille ominaiseen kokemiseen ja eläytymiseen.
|